VRP Rakennuspalvelut Oy osallistuu Hyvä Joulumieli -keräykseen

Olemme jälleen tänä vuonna mukana Hyvä Joulumieli -keräyksessä, missä hankitaan vähävaraisille lapsiperheille ruokalahjakortteja, joilla he voivat ostaa ruokaa joulupöytään.

Hyvä Joulumieli -keräys on vuosittainen keräys kotimaan vähävaraisten lapsiperheiden hyväksi. Keräyksen järjestävät Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Suomen Punainen Risti yhdessä Ylen Aamu-tv:n, Yle Radio Suomen ja Radio Vegan kanssa.

Keräys järjestetään vuonna 2017 jo 21. kerran. Vuosien varrella keräyksellä on tuettu jo lähes 230 500 perhettä.

Hyvä Joulumieli -lahjakortit jaetaan Suomessa asuville vähävaraisille lapsiperheille, joilla on vaikea tilanne esimerkiksi työttömyyden, sairauden, ylivelkaantumisen, perheen pienituloisuuden tai jonkin kriisitilanteen vuoksi.

Vastuullisena yrityksenä haluamme olla mukana huolehtimassa myös yhteiskunnan heikompiosaisista.